Turun ylioppilaslehti  nro 19/1997  17.10.1997

Teksti Manu Haapalainen


Hyperballadinaisen paluu


Björk: "Homogenic" (Mother)


"Loving me is the easiest thing", laulaa Björk kolmosalbuminsa Homogenic
hengästyttävällä Bachelorette -raidalla. Palattuani sydämeni ikiajoiksi 
särkeneenä Suomen ja Unkarin MM-karsintaottelusta ja kuunneltuani 
Homogenicin sateista syysiltaa vasten vielä kerran ennen tämän 
kirjoittamista, voin huokaista yhä palvovani neiti - edelleen! - 
Gudmundsdottiria, mahdollisesti enemmän kuin koskaan. Maailmassa on 
sittenkin vielä hyvyyttä, paikkoja joissa ei anneta epäoikeudenmukaista
lisäaikaa tai tehdä viime hetken omia maaleja.

On toki myönnettävä Björkin kolmoslevyn olevan taiteellinen ja vaikea 
kokonaisuus, johon mieltyminen ei käynyt käden käänteessä tai helposti,
mutta kun Homogenicin sydämen on löytänyt, voi vain ihmetellä kuinka 
sitä ei ole aiemmin huomannut. Vaikka Björk on tuottanut levyn pääosin 
itse, lankeaa suuri kiitos myös Eumir Deodaton jousisovituksille. Mies 
on tehnyt vastaavia töitä aikanaan mm. 70-luvun diskofunk-suuruuksille 
kuten Kool&The Gangille. Kikat ovat nytkin tutun kuuloisia, mutta 
naitettuna Björkin aiempaa hillitymmän vokaloinnin ja tumman utuisten
rosobiittien kanssa orkestrointi tuo levylle Melodraaman. Yllämainittu 
Bachelorette on levyn kohokohta, Marc Almondin teatraalisimmat hetket 
mieleentuova hehkutus. Se on myös helpoin kohta astua sisään Homogenicin
usvaan. Hunter taas avaa levyn vaivattoman itsetietoisella, hiipien 
kasvavalla latauksella. Perinteisimmin kauniita lauluja ovat All Neon 
Like ja albumin parin säröisen tanssirevityksen jälkeen päättävä All Is 
Full Of Love.

Björkin omalaatuinen kauneudentaju yhdessä peikkotyttöimagon kanssa 
mahdollistaa ns. latteidenkin tekstitysten osuvuuden. Naisen levyiltä 
nimittäin löytyy maailmoja, joissa ihmiskunta viimeinkin on, itseänsä 
ympäröivän kaikkeuden kauneuden huomattuaan, lakannut kärsimästä. Ei 
kannata antaa hälyääniviidakon eksyttää.