Spin  25.09.2000

Teksti Vesa Kataisto


"Dancer in the Dark"


Voi hämärän prinsessaa


   Dancer in the Dark, Tanska 2000. Ohjaus/käsikirjoitus Lars von Trier.
   Musiikki:  Björk. Pääosissa Björk (Selma), Catherine Deneuve (Kathy),
   Peter Stormare (Jeff), David Morse (Bill). 140 min.


Elokuvan alkaessa tuntuu samalta kuin TVTVtä katsoessa. Kangas pysyy 
pimeänä viiden minuutin ajan musiikin soidessa. Sen jälkeen nähdään mitä 
tapahtuu kun Tulitikkutehtaan tyttö kohtaa Vihreän mailin.

Ei mitään erityisen miellyttävää, ainakaan hämärän tanssijalle, 
Selmalle. Hän on muuttanut Tsekeistä Amerikkaan, koska rakastaa 
Hollywoodin musikaaleja.

Amerikka osoittautuu kuitenkin kaikeksi muuksi kuin satumaaksi, jossa 
ihmiset tanssivat pilviin. Niin tapahtuu vain tehtaantytön 
mielikuvituksessa. Perinnöllinen sairaus syö hiljalleen Selman näön. Hän 
työskentelee kiivaasti tiskiallastehtaassa saadakseen kokoon tarpeeksi 
rahaa leikkaukseen, joka pelastaisi hänen poikansa samalta kohtalolta. 
Arki on jatkuvaa kamppailua, laskeutuvaa hämärää pääsee pakoon 
ainoastaan kuuntelemalla tehtaan rytmiä, jonka Selma muuttaa 
mielikuvituksessaan musiikiksi.

Kun hänen vuokraisäntänsä Bill anastaa säästetyt rahat, Selma ajautuu 
äärimmäiseen tekoon ja sen kautta vankilaan, jossa ahdistavinta on 
täydellinen hiljaisuus -- ei minkäänlaista rytmiä johon tarrata, jonka 
avulla paeta.

Vaikka Selman ystävät Kathy ja Jeff kuinka yrittävät, sokeutuva Selma ei 
suostu auttamaan itseään. Vain pojan tulevaisuus merkitsee.

Lars von Trier on siis liikkeellä taas. Elokuva on enimmäkseen kuvattu 
käsivaralla, mikä varsinkin alussa heilauttelee katsojan vatsanpohjaa. 
Kuvaukseen on käytetty myös eri filmityyppejä, esimerkiksi kaikki 
musiikkikohtaukset on tehty digitaalivideokameraa käyttäen. Toki mukana 
on myös Udo Kier pikkuroolissa.

Dogma-elokuvasta ei kuitenkaan ole kyse eikä nyt vellota koko ajan niin 
syvissä vesissä kuin Breaking the Wavesissa. Katsojaa vedätetään kuin 
litran mittaa. Perinteisten elokuvamusikaalien tyyliin viittaa vain se, 
että mikään kankaalla näkyvä ei ole sitä miltä se näyttää. Esimerkiksi, 
vaikka ollaan olevinaan jossain USA:n takamailla, suurin osa Dancer in 
the Darkista on itse asiassa kuvattu Ruotsissa.

Björkin nukkemainen hahmo tempaisee mukaansa vasta elokuvan 
loppupuolella, eikä katsoja silloinkaan ole varma pitäisikö itkeä vai 
räjähtää hirtehiseen nauruun. On kuitenkin oltava melkoinen kyynikko jos 
Björkin tunteella tulkitsemat laulut eivät heruta kyynelkanavia.

Musikaaleissa ei voi tapahtua mitään pahaa, vakuuttelee Selma, eikä usko 
Jeffin vakuutteluita siitä, miten epätodellista on, että kaikki vain 
yhtäkkiä puhkeavat lauluun ja tanssiin mitä epätodellisimmissa 
paikoissa. Musiikki ei lopu elokuvan päättymiseen. Dancer in the Dark on 
julma ja samalla niin kaunis elokuva, että päätä huimaa vielä pitkään 
sen jälkeen kun valkeus on palannut saliin.