Soundi  nro 07/1995

Teksti Tero Alanko

arvio 4/5


Björk
"Post"
One Little Indian


Ilmestyessään pari vuotta sitten Debut oli ainutlaatuinen synteesi 
muinaista ja modernia. Levyllä löivät kättä urbaani konepulssi ja 
vuosisadan alun orkestraatiot, pop ja klassinen sekä kuri ja 
leikkimieli. Pienen alkukummastelun jälkeen myös ostava yleisö ihastui 
albumiin. Nyt Debut on myynyt jo lähemmäs kolme miljoonaa kappaletta 
maailmanlaajuisesti ja istuu tiukasti monessa levyhyllyssä, johon 
koneilla tehtyä musiikkia ei ole jonkin satunnaisen Kraftwerkin tai 
Jarren lisäksi juuri eksynyt. Björk on yhä rutkasti eksoottisempi lumen 
ja jään maan lähettiläs kuin viinamainoksessa pilkkivä poro, mutta 
ainutlaatuisuuden ja yllättävyyden ongelma on, että jos jonkin asian 
tekee kahteen kertaan, niin se ei ole enää kumpaakaan. Se on myös Postin 
ongelma. Ei kannata pelästyä, ei Bahamasaarten rantahietikoilla laulettu 
ja Lontoossa viimeistelty Post ole ollenkaan huono levy. Päinvastoin. 
Etukäteen tuttu Army Of Me jyrää kuin puskutraktori kerrostalon 
raunioissa, sitä seuraava Hyberballad on nimensä kaltaista ison tunteen 
ja tunnelman ilojuhlaa, Blow A Fusen big band -hulluttelua on helppo 
kehua ainutlaatuiseksi ja Headphonesin lopun epämusiikillinen äänien 
maistelu valuttaa ajatukset avaruuteen. Paria keskinkertaista ja ennalta-
arvattavaa kappaletta, etenkin Cover Me ja You've Been Flirting Again, 
lukuunottamatta korkealla olleet kriteerit tulevat täytetyiksi. Post ei 
vain tunnu yhtä ainutlaatuiselta ja jännittävältä kuin Debut aikoinaan. 
Kahdessa vuodessa on ehtinyt Björkin läheisessä musiikkimaailmassa 
tapahtua paljon merkittäviä asioita. Trickyn kanssa työstetyllä Enjoylla 
Björk laulaa seksistä ilman kosketusta. Viime kerralla se olisi ollut 
oivallinen vertauskuva hänen musiikkiinsa suhtautumiseen. Nyt levyn 
ihastelu on hieman, mutta vain hieman, viileämpää.