Soundi nro ??/1989 teksti Jorma Jortikka "Islantilaista jogurttia" - Me olemme kuin jogurtti, keksii parturikäynnin unohtaneen skinheadin näköinen Einar Örn, The Sugarcubesin toinen laulaja. - Sehän on elävää ravintoa silloin kun ostat ja syöt sen. Olemme tosiaankin kuin jogurtti, lisäännymme valtavasti ja valloitamme maailman. Einarin maiskutellessa ajatusta mietin, että prosessi itse asiassa on jo käynnistynyt. Alkunsa se sai vuonna -86, jolloin The Sugarcubesin saagaa alettiin kirjoittaa puhtaaksi. Puolitoista vuotta sitten jogurtti teki ensimmäisen varsinaisen valloituksen iskeytymällä englantilaiseen aamupöytään singlellään, The Birthday, joka kiistämättä on yksi kaikkien aikojen hienoimmista ja koskettavimmista poplauluista. Ei ehkä niinkään melodiansa vuoksi, mutta henkeäsalpaavan ikijäänkirkkaan äänimaisemansa takia. Jos jotain halutaan muistaa vuodesta l987, niin tämä laulu on riittävästi. The Birthday Party varmisti myös The Sugarcubesin pääsyn englantilaisten kriitikkojen sydämiin, eikä turhaan, kuten keväällä -88 ilmestynyt Life's Too Good osoitti. Levy lukeutuu viime vuoden mielenkiintoisimpien albumeiden harvalukuiseen joukkoon. Life's Too Good on levy, jota kuuntelemalla voi palauttaa mieleen miltä rajoja rikkova popmusiikki kuulostaa. Se on levyllinen jogurttia! Suomessa The Sugarcubesin arvoa ei ole vielä oivallettu, eikä Provinssirockin esiintyminen luultavasti voita suunnattomia massoja puolelleen, sillä bändille tärkeä kontakti kilpistyi yleisön etäisyyteen ja osin sateeseenkin. Mutta Leningradin puoluejohdon peruuttamien festareiden takia Helsingissä Lepakossa yllätyskeikalla esiintynyt The Sugarcubes voitti vähälukuisen yleisön omakseen. Here Today Tomorrow Next Week The Sugarcubes tietää miten ystävällistä jengi voi olla Ruotsissa ja Norjassa. Sen takia Einar, eskimolaulaja Björk, kitaristsi Thor, rumpali Siggi ja basisti Bragi yltyvät yhdestä suusta kehumaan Suomen ja Islannin yhteisiä ominaisuuksia. Molemmilla kansoilla tuntuu olevan eristäytyneisyyden aiheuttamaa ahdistusta povessaan, mikä heijastuu tahattomana töykeytenä muita ihmisiä kohtaan. Lisäksi kansakunnat kilpailevat toistensa kanssa viinankulutuksessa. Mutta The Sugarcubes on tehnyt muutakin kuin dokannut, se on valmistellut uutta levyään. Here Today Tomorrow Next Week, jonka ilmestymisajankohdaksi on kaavailtu syyskuuta. Keikoilla uutta matskua on soitettu jo pitkään. - Soitamme uusia lauluja keikoilla, koska haluamme soittaa niitä, kertoo Björk. - Toimimme ehkä hieman toisella tavalla kuin useimmat bändit. Me emme säilytä ja varjele biisejä kuten muut tekevät, niin että yht'äkkiä levyn tekemisen jälkeen wham! soittaisimmekin uusia lauluja. Eihän sellaisessa ole mitään järkeä. Me olemme soittaneet tulevan levyn lauluja jo puolitoista vuotta. - Ei meidän tarvitse testata lauluja yleisön edessä, sillä testaamme lähinnä itseämme, että pystymmekö soittamaan niitä, väittää Einar. - Emme pelkää rutinoitumista, koska meillä ei periaatteessa ole mitään rutiinia, ainostaan normaalit elämänrutiinit: pitää nousta ylös joka aamu ja matkustaa silloin tällöin. Einarin kielloista huolimatta The Sugarcubes pyrkii karttamaan piintyneitä tapoja, uusiutumaan jatkuvasti. - Laulut tietenkin kertovat siitä, mitä tiettynä hetkenä liikkuu päässä, tiedostaen tai tiedostamatta, ja siksi ne täytyisi soittaa sinä hetkenä. Ei ole järkeä soittaa kahden vuoden takaisia lauluja, koska asioista ajattelee eri tavalla kuin lauluja tehdessä. Rockformulaa käyttäessä voi sanoa nopeasti ja helposti sanottavansa. The Sugarcubes ei tunnusta, että mediarummutus olisi aiheuttanut paineita uutta levyä valmistellessa. - Jos meille olisi tullut ongelmia, niin ne olisivat ilmenneet jo ekan levyn jälkeen, miettii Einar. - Emme me ottaneet median valloitusta kovinkaan vakavasti. Itse asiassa oli vain hauska lukea kummallisia asioita itsestään. Lehtiä ja etenkin musiikkilehtiä täytyy lukea erittäin kriittisesti. The Sugarcubesista yritettiin luoda ja onnistuttiinkin luomaan eksoottinen ryhmä maasta, josta keskiverto eurooppalainen ei tiedä juuri mitään, ryhmä, joka antaa arvoituksellisia lausuntoja. Totuus tuntuu sittenkin olevan toisenlainen. The Sugarcubes on tarjonnut sitä mitä satujen saarilta tulevilta odotetaan, lisää satuja. Mutta salaperäisen ilmapiirin muodostumisessa on osansa myös sillä, ettei The Sugarcubesia ole ymmärretty täysin. - Emme me ole niinkään väärinymmärretttyjä vaan pikemminkin yliymmärrettyjä, mutta se ei ole meidän ongelmamme. Olemme ultrarealisteja, emme surrealisteja, Einar leikkii sanoilla. Bad Taste Kategorioinnin välttäminen The Sugarcubesin yhteydessä on helppoa, sillä bändiä yksinkertaisesti ei saa mahtumaan rajattuun tilaan. He määrittelevät itsekin musiikkinsa vain popiksi, ilman lisämääreitä. He tietävät olevansa tilanteen herroja. Oman Bad Taste -kustannusyhtiönsä kautta he hoitavat liikeasioitaan ja tukevat islantilaista kulttuuritoimintaa. - Julkaisemme yhtiömme kautta musiikkia, runoja, kirjallisuutta, postikortteja, konsertteja, näyttelyjä, mitä tahansa mikä meitä kiinnostaa. Olemme tarjonneet apuamme partytuholaisina sekä julkisten tapaamisten sekoittajana. Sillä alalla kysyntä ei ole vielä herännyt mutta uskomme niin käyvän pian. Onko jotain mitä Bad Tasten kautta ei voisi tehdä? - Eipä ole, sillä me yritämme parlamenttiin ensi kaudella. Aiomme saada ihmiset äänestämään Bad Tastea, mutta jos emme saa parlamenttipaikkoja, niin silloin ihmiset ovat todella äänestäneet huonolla maulla, joten emme voi hävitä missään tapauksessa, Einar antaa näytteen omituisesta logiikastaan. - Manifestimme on maailman hallinta tai kuolema. Kyllä, me uskomme siihen ehdottomasti. Siggi vakuuttaa hymy suupielessä roikkuen. Toistaiseksi painotus on ollut manifestin alkuosalla. Eikä esteitä toteutumiselle ole näkyvissä, sillä maailmanvalloitus jatkuu myöhemmin tänä vuonna Amerikan kiertueella, joka yleisön tavoittamisen suhteen on pässinlihaa, koska pääbändeinä kiertueella ovat New Order ja PIL. Ja The Sugarcubes on lavalla vähintään yhtä kiinnostava kuin vanha narisija John Lydon. The Sugarcubes osaa viihdyttää. - Ollemme nähneet paljon kuuluisia bändejä lavalla, jotka ovat ärsyttävän kyllästyneen näköisiä, Einar sanoo. - Me emme halua näyttää kyllästyneiltä kun soitamme. Tapasimme äskettäin Lou Reedin kertomassa juuri saamastaan briljantista hieronnasta. Emme taatusti halua olla sellaisia 50-vuotiaina. The Sugarcubesin säännölliseeen keikkarepertuaariin kuuluu yleisön laulattaminen islanniksi. - Joskus tämä rituaali on tärkeä, kun haluaa murtaa kuilun yleisön ja bändin väliltä. Pitää saada ihmiset viihtymään, muuten ne kävelevät ulos, ja olemmehan viihdyttäjiä par excellence. Mutta emme tietenkään suostu tekemään mitään mikä tuntuu meistä epämiellyttävältä. Kiinnostaa tietää, mitä me lauloimma kehtolaulussa. - Eihän se ole kehtolaulu vaan hardcore partiolaulu, jossa on hyvin komplisoitu seksuaalinen suhde kokin ja prostituoitujen välillä, virnuilee Siggi ja kysyy mitä tarkoittaa kabinetin oven pielessä kyltti Aulakabinetti. Selitän Siggille ja hän nyökkää hymyillen. - Islanniksi aulakabinetti olisi idioottien huone. Silloin ymmärrän miksi he pitävät suomalaisia itselleen niin läheisinä.