Satakunnan Kansa  14.07.1996

Teksti Ilari Tapio


"Live - Pori Jazz"


Nukkekoti ja penkit päreiksi 


Björk Kirjurinluodossa perjantai-iltana. Jos rockia vihaava Woody Allen
olisi tehnyt 1960-luvulla scifi-elokuvan vuodesta 1996 ja sijoittanut 
siihen avaruusajan bändin Zörkin, lopputulos olisi saattanut olla 
jotakin Björkin tapaista: kaksi tietokone-eksperttiä pulppuavien 
koneiden äärellä, japanilainen hanuristi ja kuusta pudonnut pieni vihreä
nainen.

Zörkin musiikki olisi tietenkin täysin hengetöntä ja se voisi kenties 
edelleen huvittaa camp-huumorina. Nimenomaan nämä nimittäjät erottavat 
Björkin kaikesta kuvitteellisesta hupasta. Hänen musiikkinsa on 
vaarallisen äkkisyvää eikä se naurata. Välineenä se on juuri nyt 
vähintään yhtä tuntematon lentävä objekti kuin Jefferson Airplane 30 
vuotta sitten.

Silti kukaan, tuskin edes laulajatar itse, ei tiedä miten paljon 
björkiläisessä Post -modernismissa on vitsiä. Luojan otsa ei voi olla 
kovasti kurtussa, jos luomiskertomuksen lopputuloksena syntyy lauluja 
kuulokkeista tai naisesta, joka pudottelee vuorelta autonosia ja 
ruokailuvälineitä rotkoon. 

   Mekko ja lenkkitossut

Toinen Kirjurinluodossa perjantaina virinnyt visio on nukkekoti, jonka 
perheen pieni päivänsäde sisustaa huonona päivänä houseksi. Hän lykkää 
muoviset puutorsot olohuoneeseen ja maalaa rokokoo-kaluston hopeisella 
kynsilakalla.

Tädin Islannista tuoman nuken hiukset tyttö värjää valkeiksi. Hän pukee
nuken ylle kamalan valkoisen mekon ja laittaa jalkaan sportbarbien rumat
lenkkitossut. Paska, paska, paska. Tanssikoon niissä.

Björk tanssi. Hän tanssi niin kuin laulaa tai puhuu, omalla 
uskomattomalla äänellään, joka saa pedagogit repimään hiuksiaan. Ei 
noin, ei noin, vaan näin. Konsertin kalkkiviivoilla Violently Happy 
ilmensi sekä lavalla että yleisössä jo sellaista hurmoksellista 
antaumusta, että pari pitkää puupenkkiä saatiin hypittyä poikki.

Penkeille kansa kipusi heti alussa. Army Of Me kajahti siinä määrin 
tukevana alapään artillerian tykityksenä, että istuskelu olisi tulkittu
käskyn täyttämättä jättämiseksi: "Get to work! And if you complain once
more you'll meet an army of me!"

   Hanuri ja käännöskoneet

Kahden kosketinteknikon, lyömäsoittajan ja hanuristin kokoonpano tuntui
etukäteen kiinnostavalta varsinkin, kun Björk kertoi sovittaneensa 
levyiltä tutun kiertueohjelmistonsa kokonaan uusiksi.

Jännittäviä jälkiä soittokunta jättikin, joskaan ei erityisen 
eriskummallisia. Antoisinta oli havaita, miten tyylikkäästi ja helposti
konekielinen jungle kääntyi musiikin esperantoksi, kiitettäväksi kuullun
ymmärrykseksi. Muut tulkintavaihtoehdot eivät tulleet edes mieleen.

Suoraa inhimillistä kosketusta instrumentariumissa ylläpiti hanuristi 
Yasuhiro Kobayashi, joka oli kuin pisteet ö:n päällä. Tyystin 
erityyppiset torvihittinsä It's Oh So Quietin ja The Anchor Songin Björk
lauloi pelkästään hänen säestyksellään.

Äänenä Björk on epäinhimillinen yliääni, jonka pajunvitsamaista voimaa 
konserttiympäristö vain korosti. Näinä päivinä saman ankaran herkkyyden
saavat tuta myös latvialaiset ja venäläiset, eikä nukkekodin 
hävityksestä liene sielläkään epäilystä.

Sen sijaan Zörk ei olisi koskaan voinut esiintyä Riiassa tai Moskovassa.
Se olisi ollut satiirinakin liian paksua futurologiaa.



Kuvatekstit:

Björk oli Kirjurinluotoon loistava valinta. Hän esiintyy näinä päivinä
myös Latviassa ja Moskovassa.