Rumba  nro 17/2001

Teksti Aleksi Kinnunen

arvio 3/5


Uusia varovaisia valonsäteitä


Björk
"Vespertine"
One Little Indian Records


Björkin musiikki tuntuu muuttuvan sisäänpäinkääntyneemmäksi levy 
levyltä. Debut koostui avoimen spontaanista ja luonnonläheisestä nuoren
naisen nerokkuudesta ja riemunkiljahduksista; Post oli edeltäjäänsä 
vaikeampi ja kulmikkaampi, mutta sisälsi muutamia huimia hetkiä. 
Homogenicin allekirjoittanut laskee yhdeksi 90-luvun suurista pop-
levyistä, hauraaksi ja mahtavaksi yksilön elämänkuvaksi, maavoiman ja 
meditatiivisuuden säkenöiväksi harmoniaksi. Selmasongs liikkui tummissa
vesissä ollen totaalisen murskaavan depressiivisen Dancer in the Dark 
-elokuvan soundtrack. Vespertineä on toistaiseksi vaikea määritellä 
osaksi aiempien Björk-albumien sarjaa.

Vespertine-sanalla on monta merkitystä. Se viittaa hiljaiseen munkkien
rukouslauluun tai vaikkapa aamuhämärän hetkeen, jolloin kukkien 
terälehdet aukeavat. Molemmat merkitykset kuvaavat täydellisesti Björkin
uutukaisen tunnelmaa. Elämän ja kuoleman taistelukentiltä (I've Seen It 
All) siirrytään nyt varovaisille orastavien mahdollisuuksien teille, 
alueille, jossa elämä alkaa jälleen voittaa.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla levyltä nousee esiin suuri hiljaisuus.
Albumilla ei kuulla kohtalokkaan sinfonisia jousiosuuksia eikä 
klubitunnelmaista tanssibiittiä. Björkin ääni on varovainen ja kyselevä,
ainoa keskeinen instrumentti, jonka varaan koko musiikki rakentuu. 
Vespertinen harvat ja hiljaiset yksittäiset äänet ovat kuin arkoja 
valonsäteitä, jotka paljastavat hetki hetkeltä uusia sisäisiä maisemia.

Vespertinen pienimuotoinen, introvertti optimismi lienee väistämätön
seuraus kahden massiivisilla soundeilla ladatun kiekon jälkeen. 
Sanoituksissa palataan henkisesti Debut-levyn Anchor Songin tunnelmiin. 
Björk laulaa toistuvasti oman tärkeän paikan, kodin ja siihen liittyvän 
mielentilan tärkeydestä. Avausraidat Hidden Place ja Cocoon 
johdattavatkin kuulijan levyn alkajaisiksi suoraan Björkin henkiseen
pesäpuuhun. Sävellysvaiheessa albumi kulkikin työnimellä Domestica.

Kokonaisuutena Vespertine on hankala tapaus. Albumi tuntuu sisältävän
kuvainnollisesti 56 minuuttia leijuvaa, vaikeasti hallittavaa ainetta. 
Kahden viikon aktiivinen kuuntelukaan ei ole auttanut luomaan kiinteää 
suhdetta levyyn. Siksi en ole valmis julistamaan albumia edellisten 
studioalbumien tasoiseksi klassikoksi. Alkupuolella Vespertine on 
lapsenomaisen helppo, ehkä helpoimman oloinen Björk-levy. Loppupuolen 
abstraktiot eivät kuitenkaan asetu yksiin levyn kompaktimman materiaalin
kanssa.

Muutamia yksittäisiä ilonaiheita levyltä kuitenkin löytyy. Pagan Poetry
nousee kirkkaasti samaan itkettävän kauniiseen sarjaan Isobelin, Jogan 
ja Bacheloretten kanssa. Myös instrumentaalikappale Frosti on 
täydellinen sävellyksen muotoon puettu lumisade.