Rumba nro 23/1997 Teksti Kalle Kirstilä "Live - Fryshuset, Tukholma" Hämmennystä ja hittien puutetta Björk Fryshuset, Tukholma Björkin pistokeikka Tukholmassa sujui johdonmukaiseen Björk-tyyliin: esiintymispaikkana oli Fryhusetin vanha tehdaskiinteistö, jonka Arena- lava oli somistettu hauskaksi muovia pursuavaksi sci-fi-maisemaksi. Myöskään mitään hittikimaraa ei ollut tarjolla. Kanssakäyminen yleisön ja esiintyjän välillä rajoittui muuutamaan tack-sanaan ja kohteliaisiin aplodeihin. Tämä kaikki oli kuitenkin ainoastaan odotettua. Konsertin jääminen vain reilun tunnin mittaiseksi tuli sen sijaan monelle kaksi ja puolituhantisesta yleisestä yllätyksenä. Lyhyestä kestostaan huolimatta ohjelmisto ei rajoittuntu uuteen Homogenic- albumiin, vaan paljolti kahden edeltäjänsä vahvimpiin kappaleisin, ei kuitenkaan suurimpiin hitteihin. Vanhempi materiaali esitettiin osittain yllättävän tutussa kuosissa moneen kertaan vaihtuneesta kokoonpanosta huolimatta. Human Behaviourin ja uudelleen sovitetun Violently Happyn kaltaisten helmien aikana Björk vei suvereenisti mukanaan, mutta alun unenomaiseksi tarkoitettu tunnelmointi ei ottanut toimiakseen. Keikan alkupuolella Björk oli nähtävissä vain tummana siluettina taustana olleen bändin ollessa valokeilassa. Tällä kertaa taustalla ollut bändi - tai pitäisikö sanoa orkesteri - muodostui jousiryhmästä ja seksvensseri-syntetisaattoritorniaan ohjailevasta Mark Bellistä. Björkin esiintyminen yksinkertaisessa rosan värisessä iltapuvussa lisäsi sekin kontrastia paikan varastomaiseen ilmeeseen. Setin lyhyen keston vuoksi tunnelma ei päässyt nousemaan kuin vasta viime hetkillä. Yleisö tuntui innostuvan sitä myötä kun äänenvoimakkuus kasvoi ja valot kirkastuivat. Vaikka suoraviivainen ja teknompi materiaali upposi mietiskelevää alkua paremmin, mistään vellovasta tanssimerestä ei voinut puhua. Björkiin oleellisesti kuuluva ristiriitaisuus ja eksentrisyys tuntuu toisinaan turhan alleviivatulta tempuiluta. Tukholman konsertti ei ainakaan muuttanut käsitystä. Toisaalta hän täytti jälleen juuri hänelle asetetut odotukset, eli pyrki rikkomaan totuttaja toimintamalleja, vaikka sitten vain muodon vuoksi. Björkin osa ei ole kuitenkaan aivan helppo: hän tuntuu toisaalta aivan vilpittömästi halveksivan popmusiikin henkilökulttia, vaikka väistämätön tosiasia on, että juuri hänen persoonansa on ollut nykyisen suosion saavuttamisessa tärkeä väline. Björk olisi itse varmasti mielellään näkemättä faneissaan yleisön seassa tälläkin kertaa löytyneitä nuoria tyttöjä, jotka tekevät kaikkensa näyttääkseen häneltä. Onneksi hän kykenee kuitenkin luomaan yhä niinkin mielenkiintoista musiikkia kuin Homogenicilla. Siitä osoituksena ainoana extranumerona kuultu Joga, jonka jälkeen Björk poistui sanomatta sanakaan ja meidän oli aika poistua ulos kylmään ihmettelemään.