Rumba nro 15/1998 teksti Satu Keto "Maahisen ininää" Islannin ihanuus ja tekotaiteelliseksi ekstrovertiksikin luokiteltu popmaahinen Björk on toki nähty jo kertaalleen muutama vuosi sitten liveolosuhteissa, mutta tällä kertaa keikka tuntui erityisen makoiselta; nimittäin vain muutama tunti aiemmin olin siellä ja tein sen; Sain esittää ikiomia omasta mielestä älyttömän hyviä kysymyksiä Nti Björkille. Ymmärrän hyvinkin miltä Samuli 'Provinssirock-hybris' Knuutista tuntui haastattaa Garbagen Shirley Mansonia. Sama huumaantunut ja faneileva fiilari iski meikäläiseenkin kun kuulin, että olisin yksi niistä harvoista valituista, jotka pääsevät rupattamaan fröken Gudmunsdottirin kanssa. Viime aikoina harvakseltaan sanaista arkkuaan aukonut laululintunen soi himoitun audienssin meitsin lisäksi vain kahdelle teeveeryhmälle ja yhdelle iltapäivälehtitoimittajalle. Aikaa oli luvattu epäruhtinaallisesti 10 minuuttia per haastattelija, mutta minidiscille tarttui materiaalia neljäkymmentä ja viisi minuuttia täyttä asiaa. Ja ihanahan se Björk kyllä on, Wienerpullamaiset sykeröt pään päällä ja japanilaisesta kabuki-teatterista tutut korkeapohjaiset puukengät jalassa maitokahvia hörppimässä ja vitsejä kertomassa sillä höpöhöpöenglannillaan. Jos Rumba olisi lööppilehti, tämän haastattelun otsikko kuuluisi: "Björk avoimena - Islannin ihmemenninkäinen halajaa Afrikkaan vapaaehtoistyöntekijäksi" tai "Viesti päättäjille: soittakaa musiikkia jossa on magiikkaa..." BJÖRKIN mediapaasto on seurausta liian monista hetkistä samoja kyselevien toimittajien parissa - mieluummin hyviä haastatteluja harvoin kuin tusinatavaraa päkistämällä. - Oli aikoja jolloin tein monta tuntia päivässä pelkkiä haastatteluja ja lopulta siinä kävi niin, että kyllästyin koko juttuun ja huomasin, että aloin tulla ärtyisäksi, Björk selvittää. - Kun tekee vuosia samanlaisia haastatteluja, niin yhtäkkiä ei huvita puhua yhtään mitään. Ja kun alkaa tuntua siltä, ettei ole enää mitään annettavaa toimittajille, tulee syyllinen olo ja siitä seuraa, että napsauttaa puolustusasenteen päälle ja kiukuttelee ja rupeaa käyttäytymään huonosti, ja sitä täytyy varoa. - Välillä tuntui siltä, että ihmisiä kiinnostaa vain se millainen ihminen olin ja mitä tein ennenkuin minusta tuli 'Björk'. Olen kertonut niin moneen kertaan lapsuudestani Islannissa ettei siitä ole enää mitään uutta sanottavaa. Viime aikoina olen tosin voinut puhua asioista paljon vapautuneemmin ja spontaanimmin kuin aikaisemmin, olen saanut kertoa siitä, miltä minusta tuntuu tänään ja mitä mieltä olen asioista nyt, ja se on tuntunut hyvältä. - Toisaalta minulla ei ole mitään syytä valittaa, sillä ihmisillä on ollut yleensä hyvinkin positiivinen, lähinnä utelijas asenne minua kohtaan. Mitä erikoisemmin käyttäydyn sitä kiinnostuneempia he tuntuvat olevan, eikä se ole mikään huono lähtöasetelma... JOTEN erikoisia lausuntoja metsästämään aluksi popmusiikin tilasta vuosituhannen vaihteessa. - Pop- tai paremminkin folkmusiikki ottaa vaikutteita ympäristöstään, siitä tässä koko hommassa on kiteytettynä kysymys. Ja monille ihmisille se lähiympäristö on todella tylsää kuultavaa, mielikuvituksetonta, magiikatonta; autojen hurinaa, kännyköitä, joita ihmiset kantavat joka paikkaan, bensa-asemia, kassakoneita, lintuja, luonnonääniä... tylsää ja jokapäiväistä. Mutta jos ottaa oman äänimaailmansa musiikintekemisen lähtökohdaksi ja luo siihen ympärille taikuuttaa ja magiikkaa niin yksi plus yksi onkin kolme! - Muusikko, joka uskaltaa ottaa arkiset asiat käyttöönsä ja saa ne toimimaan ja tanssimaan tekemällä niistä pop- tai folkmusiikkia, on minusta hyvin rohkea tyyppi. Sillä jos kukaan ei tekisi mitään popmusiikiksi kutsuttua eivätkä ihmiset tietäisi mitä musiikki on ihmiset kuuntelisivat tätä! Ympäristöä. Ne menisivät tehtaisiin, lentokentille ja metsiin etsimään ääniä, ja jossakin vaiheessa kävisi väistämättä niin, että joku ajattelisi, että hetkinen, ja ottaisi ympäristön käyttöönsä, muokkaisia sitä, maustaisi sen huumorilla ja tragiikalla ja siitä syntyisi musiikkia! Björkillä on teoria siitä, miksi rockmusiikki lähti kehittymään vauhdilla 50-luvulta eteenpäin. Kyseessä ovat muutkin osatekijät kuin vapaa-ajan lisääntyminen ja niin kutsutun nuorison keksiminen siihen lasten ja aikuisten välimaastoon: pääsyyllisenä ovat autot. - Aiemmin oli iso aukko sen välillä millaista musiikkia ihmiset tekivät ja millaista elämää he elivät. Sitten 50-luvulla alettiin soittaa kitaraa säröllä ja kirjoittaa rankkoja rocksoundeja ja se on minun mielestäni seurausta siitä, että sen ajan autot pitivät isoa mekkalaa. 50-luvulla oli näitä isoja Chevroleteja joiden moottorit pauhasivat vrum vrum vrrrrrrummmm ja niinpä ihmiset halusivat tehdä musiikkia jossa kitarat päästivät ulos kovaa murinaa. Nykyäänhän kaikki autot ovat japanilaisia eivätkä ne pidä mitään ääntä... Musiikin tulevaisuus on Björkin mielestä paranemaan päin ja aurinkoinen; sen pelastaa 2000-luvun ennakkoluuloton sukupolvi, joka ei pelkää teknologiaa ja koneita kuten vanhempansa. Tietokoneet eivät ole Björkin mielestä kirous vaan pikemminkin siunaus musiikin kehittymisen kannalta. - Luulen, että seuraavan 10-20 vuoden aikana ihmisten ympäristö ja musiikki mitä he tekevät tulevat olemaan entistä lähempänä toisiaan. On hassua, että ihmiset pelkäävät niin paljon teknologiaa, sillä sehän on vain työkalupakki! Onneksi nyt on kasvamassa näitä 13-14-vuotiaita teinejä, joilla on tietokoneet omassa huoneessaan ja ne kirjoittavat siellä musiikkiaan joka kertoo pienistä, heille läheisistä asioista; siitä mitä he söivät aamiaiseksi tai mistä he kinastelivat aamulla äitinsä kanssa. Ja niin sen pitääkin olla, siitä popmusiikissa on itse asiassa kysymys! BJÖRKIN oma henkilökohtainen vihollinen on kuulemma laiskuus. Sitä rupeaa helposti kuvittelemaan luoneensa niin erityisluonteisia ja uskomattomia teoksia, että ponnistelu tulevaisuudessa on turhaa energianhukkaa. - Saan paniikkikohtauksia sen vuoksi, että pelkään olevani laiska vätys, joka ei saa enää ulos sitä materiaalia, joka velloo sisälläni. Joku kappale saattaa kiusata minua monta viikkoa; en saa hiljennettyä sitä päästäni enkä saa rauhaa ennenkuin huudan sille: Hiljaa! Ja laitan sen nauhalle. Ja ikävä kyllä minusta tuntuu, että olen kirjoittanut ulos vain viisi prosenttia niistä biiseistä jotka ovat sisälläni. Se on turhauttavaa! - Mutta toisaalta; olen sanonut tämän monia kertoja ennenkin, ja sanon taas; luulen, että minulla on vielä 50 vuotta aikaa tehdä musiikkia, joten minun täytyy vain löytää ne tavat, joiden avulla pystyn yllättämään itseni kerta toisensa jälkeen. Ja siihen tarvitaan ennen kaikkea käsityöläisasennetta, rankkaa työntekoa, se on ainoa tapa päästä eteenpäin. - Tunnen olevani hyvinkin onnekas. Olen saanut olla musiikillisesti erittäin itsekäs, olen tehnyt vain sellaista musiikkia josta itse pidän, en ole tehnyt kompromisseja, minun ei ole tarvinnut koskaan jahdata epätoivoisesti kuuntelijoita tai metsästää levymyyntilukuja. Edes Sugarcubesin aikoihin meidän ei tarvinnut taistella saadaksemme levytyssopimuksen, joten minä en todellakaan tiedä miltä tuntuu kirjoittaa kasapäin hyviä biisejä, joista kukaan ei ole kiinnostunut. Se on varmaan tosi turhauttavaa. - Välillä sitä huolestuu kun tuntuu, että käyttää kapasiteetistaan vain 5 tai 10 prosenttia! Tekee mieli tehdä jotakin täysin muuta kuin musiikkia, jotakin oikeaa työtä! Vaellella, mennä Afrikkaan tekemään jotakin hyödyllistä kuten jakamaan ihmisille ruokaa... Kun musiikintekijä tuntee kulkeneensa yhden polun päästä päähän ja takaisin alkuun tekee mieli etsiä piristettä ilmaisuunsa vastakkaisilta suunnilta; viime aikaisien konemusiikki ja biittibuumin jälkeen Björkiä on kiinnostanut riisutumman, paljaamman ja pienemman musiikin tekeminen. Esimerkkinä vaikkapa kansainvälisellä nuorisomusiikkikanavalla nähdyt unplugged-konsertit, joissa pääosassa oli Björkin ääni harpun tai vesilaseja soittavan miehen säestämänä. - Tykkään tehdä sellaisia konsertteja! Kun työskentelee vain yhden ihmisen kanssa se on ihan eri juttu kuin soittaa kokonaisen bändin kanssa. Siinä jää paljon tilaa improvisaatiolle ja sattumalle eikä koskaan tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi. - Minulla on onneksi vapaat kädet tehdä mitä haluan, sekä musiikin tekijänä että esiintyjänä. Ennen kuin levytin yhtäkään kappaletta olin onneksi laulanut jo vuosia livenä. Tein keikkoja 12-vuotiaasta ja esikoisalbumini ilmestyi kun olin 27. Viidessätoista vuodessa livenä laulaen oppii asioita. Osaan alitajuntaisesti jättää kappaleisiin tilaa live-esiintymistä ajatellen. - Sugarcubesin kanssa tehtiin välillä viisikin keikkaa viikossa ja silloin piti pystyä laulamaan livenä missä tilanteessa ja olosuhteissa tahansa. Täytyi kehittää itselleen esiintymismekanismi joka toimii aina. Ikään kuin laulut olisivat pikku teltta jonka voi pystyttää mihin tahansa. - Vähitellen sitä rupeaa kirjoittamaan kappaleita tuolla menetelmällä ajattelematta koko asiaa. Nykyisin ainoa asia mitä tarvitsen lavalle mennessäni on se sillä hetkellä oleva mielentila, jota pitää osata käyttää hyväkseen eikä taistella sitä vastaan. Ja sehän ei ole yhtään niin helppoa miltä se kuulostaa... BJÖRK tilitti viimeksi Suomessa pistäytyessään Radiomafian Harri Hakaselle että musiikin kuuntelussa olisi syytä keskittyä uuden musiikin tutkimiseen ja kuunnella vanhaa musiikkia, niitä golden oldieita vain yhtenä päivänä vuodessa. Metodi on kuulemma vieläkin toimiva ja ajankohtainen, vaikkakin nainen tunnustautuu itse aikamoiseksi konservatiiviksi, joka raahaa ympäri maailmaa mukanaan Public Enemy- ja Michael Jackson -levyjään ja nauttii traditioista ja tutuista asioista; 'isoäideistä ja vanhoista huonekaluista'. - Ihmiset, kuten minäkin, raahaavat menneisyyttä mukanaan. En väitä että kaikki vanha olisi huonoa, mutta kysymys kuuluu ovatko asiat tasapainossa. Sitä voisi aloittaa vaikkapa siitä, että kuuntelee päivittäin tämän vuosikymmenen-, tai edes tämän vuosisadan säveltäjiä ja antaa vanhempien levätä rauhassa. Se, että kuuntelee Bachia ja Beethovenia yhtenä päivänä vuodessa on hyvä juttu, mutta muina päivinä pitää antaa Schönbergille ja Arvo Pärtille tilaisuus... - Ja niiden ihmisten, jotka tekevät töitä musiikin parissa pitäisi tarjota vaihtoehtoja ihmisille, jotka eivät välttämättä osaa itse etsiä uutta. Ihmiset kun ovat seikkailunhaluisempia ja ennakkoluulottomampia mitä luulevat. Se on klisee, mutta niin se vain on! Ajattele vaikka miten suosittuja ne David Attenborough'n hyönteisistä ja yöllä elävistä eläimistä kertovat teeveeohjelmat olivat! Ihmiset haluavat saada tietoa uusista ja tuntemattomista asioista. Ja miten suosittu joku Discovery Channel on! Kaikki ohjelmat ulkoavaruudesta ja galakseista, Nasasta ja Jupiterin kuista... - Ne, jotka päättävät mitä televisiosta ja radiosta lähetetään, ajattelevat, että katselijat ja kuulijat ovat tyhmiä, mutta se ei pidä paikkaansa. Luulen, että suurin osa radiojohtajista on peloissaan. He pelkäävät menettävänsä joko työnsä, tai kuulijansa toisille radioasemille, joten he tarjoavat vain sitä tuttua ja turvallista Bruce Springsteeniä, mikä toimii heidän mielestään aina; he eivät uskalla tarjota magiikkaa ihmisille. Mutta se on itse asiassa aika inhimillistä, enkä minä en halua tuomita ketään. Se ei ole minun tehtäväni. - Olin joku aika sitten Pariisin keikan jälkeen deejiinä yhdessä klubissa. Silloin tuli soitettua paljon 'huonoa' musiikkia; kaikki ne maailman kamalimmat popkappaleet, joita sekä rakastaa että vihaa. Soitettiin paljon Kajagoogoota ja sitten siellä oli tämä kamala Modern Talkingin Brother Louie Louie Louie... jos pitää mainita uskomattomin popkappale, minkä minä olen ikinä kuullut niin se on 2 Unlimitedin remiksaus 4 Non Blondesin What's Up - kappaleesta. Se on todella mielikuvituksellinen tekele. Meillä on Islannissa sanonta, joka kuvaa täydellisesti tunnelmaa siinä kappaleessa; Devil met his Grandmother...