Ping 08/2000 Teksti Jonathan Mander "Dancer in the Dark" Trierin kiusa toimii Dancer in the Dark palkittiin Cannesin elokuvajuhlilla pääpalkinnolla, kultaisella palmulla. Suomen ensi-iltansa Lars von Trierin elokuva sai Espoo Cinen avajaiselokuvana. Tanskalaisohjaaja kuohuttaa jälleen. Parhaan tuloksen kaavana eivät ole mukavimmat olosuhteet. Kun ihminen laitetaan tilanteeseen, jossa hänen pitää suorittaa, painostus kirvoittaa poikkeukselliseen suoritukseen. Dancer in the Dark on toteutunut 'hyvää taidetta tukaluudesta' -kaavalla: kärsijänä Björk ja käskijänä ohjaaja Lars von Trier. Tanskalaisohjaajaan on sanottu piinanneen näyttelijöitään, ja lähinnä Dancer in the Darkin pääosan esittäjää, islantilaisesiintyjää Björkiä, tulemalla likelle. Trier kuvasi 90% elokuvastaan itse, ja vei kameran tirkistelyetäisyydelle. Hän on sanonut, että Björkin näytellessä hänen täytyy tuntea se mitä hän näyttelee kokevansa. Hänen hahmonsa Selman tarina ei ole iloisin kaikista tarinoista, joten näyttelijä on joutunut kaivamaan tuntemuksia syvältä itsestään. Siinä tilanteessa tuskin tuntuu hyvältä, kun toinen piiskaa suorittamaan ja tunkee linssiä päin. Asetelma selittäisi huhuttua välirikkoa Björkin ja Trierin välillä. Ruotsalainen muotilehti Bibel pääsi ainoana tiedotusvälineenä Dancer in the Darkin kuvauspaikalle Skånessa, jossa toimittaja Stig Björkman näki muun muassa, kun kuvattiin kohtausta, jossa Björk tanssii vankilassa. Trier pyytää amerikkalaiselta koreografilta Vincent Pattersonilta "Olisitko ystävällinen ja pyytäisit häntä näyttämään onnellisemmalta tässä kohtauksessa. Jos minä pyydän, hän tekee päinvastoin". Trierin kuvaus, että Björk on kokenut kaiken sen mitä esittämänsä Selmakin, olisi tietysti hyvä katsojan ohjauskeino. Elokuvankatsoja on koulutettu arvioimaan näyttelijän autenttisuutta, ja jos ohjaaja sanoo kuten Trier sanoi, on katsojalta voitettu jo ensimmäinen epäilys. Paitsi jos hän ei usko manipuloivaa ohjaajaa. Tärkeintä on, että lausunnot ja huhut eivät häiritse katselukokemusta, vaikka niillä mielellään spekuloi, koska sekä Björk että Trier ovat kiinnostavia, ja elokuva on erinomainen ja vaikuttava. Dancer in the Dark ei ole tähtien elokuva, vaikka siinä on valovoimaisia näyttelijöitä ja huippuohjaaja. Björk on ennenkaikkea Selma, heitä ei osaa erottaa toisistaan. Samaan aikaan nauttii hänen katsomisestaan, koska hän on Björk ja laulaa hänen äänellään, mutta yhtälailla se viehätys on osa tshekkiläistä Selmaa, joka on muuttanut Yhdysvaltoihin. Catherine Deneuve esittää Kathyä, joka työskentelee Selman kanssa samassa tehtaassa ja auttaa näköongelmista kärsivää ystäväänsä sekä käy hänen kanssaan amatööriteatteriryhmän Sound of Music - harjoituksissa. Mutta Deneuven kohdalla käy sama ilmiö: hänen kokemuksensa sulautuu osaksi hahmoa. Siihen vaikuttaa varmasti Trierin tyyli. Elokuva on rosoinen kuin Dogma-elokuvat, kamera heiluilee luonnollisesti ja ote on orgaaninen. Paljon on tehty improvisoiden. Nämä seikat tuntuvat läheisyytenä ja luonnollisuutena. Ne vievät huomiota pois tarinan rakenteilta, jotka teknisesti ja suoraviivaisemmin toteutetuissa projekteissa saattavat paistaa läpi liian selkeästi. Ihmisten tarinat ovat tärkeimmät. Ja varmasti Trierin tunkeutuva kuvaustyyli on vaikuttanut osaltaan. Dancer in the Dark ei noudata hänen edellisen elokuvansa Idiootit tapaan yhdessä Thomas Vinterbergin kanssa perustamansa DOGMA 95 - liikkeen sääntöjä, jotka pyrkivät korostamaan elokuvan luonnollisuutta, mutta sama henki Trierin elokuvassa on. Ehkä liikkeen tärkein tehtävä oli kiinnittää huomio elokuvan kasvavaan elottomuuteen, eikä toimia raamattuna. Selma pakenee mielikuvitusmaailmaansa, kun maailma alkaa painaa. Hän tarttuu ympäristössä kuuluvaan ääneen, sen rytmiin ja uppoaa musikaaliin. Dancer in the Darkin musikaalikohtaukset on toteutettu sadalla videokameralla, joista vain muutamaa Björkin kasvoihin keskittyvää on käyttänyt kuvaaja. Loput kamerat ovat olleet paikallaan varmistamassa, että tanssi tallentuu nauhalle. Trierille oli tärkeää, että tanssiesitys kuvattiin livenä. Lopputulos on viehättävää luonnollista musikaalitanssia ja -laulua, joka on tupsahtanut tavalliseen maailmaan. Musiikit on tehnyt Björk kuin myös sanoitukset kahta Trierin sanoittamaa kappaletta lukuunottamatta. "Björk ei ollut erityisen hullaantunut kokeiluistani tekstittäjänä. Mutta hän siitä huolimatta ollut uskollinen ja esittänyt ne", sanoi Trier Bibelissä. Asetelma Dancer in the Darkissa muistuttaa Breaking the Wavesia, Trierin toiseksi viimeisintä elokuvaa. On hyväntahtoa, lähes lapsenomaista hyvyyttä säteilevä nainen, joka kohtaa ihmisiä, jotka eivät kaihda käyttää toista hyväkseen. Silti Dancer in the Dark on valoisampi kuin Breaking the Waves, jota synkensi päähenkilön uskonto ja hänen miehensä katala tauti. Pahat ihmiset olivat suorasukaisemmin katalampia. Selma on sokeutumassa perinnöllisen sairauden takia. Hän on muuttanut Yhdysvaltoihin, koska siellä hänen poikansa voidaan leikata, jolloin hän välttää sokeutumisen. Selmalla ei ole varaa leikkauttaa itseään. Hän tuntee vastuun tiukkana pojastaan, koska synnytti hänet, vaikka tiesi sairauden uhan. Dancer in the Dark koskettaa, kauhistuttaa ja mietityttää. Mitäpä muuta elokuvan tarvitsee tehdä? Yhdysvaltalaiset kriitikot ovat tuntuneet olevan nihkeimpiä Trierin elokuvaa kohtaan, mutta ehkä se ei ole ihme: maasta ei anneta mairittelevaa kuvaa. Seuraavaksi Lars von Trier tekee kolmannen ja viimeisen osan Suomessakin televisosarjaansa Riget (Valtakunta). Kyseessä on alle kahden tunnin mittainen päätösjakso.