Me Naiset  nro 36(?)/2000

Teksti Pekka Eronen

arvio 5/5


"Dancer in the Dark"


Björkin tanssiva työläistragedia


Täytyy tunnustaa, etten odottanut Dancer in the Darkia varsinaisesti 
vesi kielellä. Lars von Trierin ylistettyä Breking the Waves -elokuvaa 
likimain inhosin, eivätkä islantilaistähti Björkinkään levyt ole enää 
yltäneet sen ensimmäisen raikkauteen.

Mutta sitä miellyttävämpää on voittaa ennakkoluulonsa. Kaksi 
vaatimattomuutta kaihtavaa pohjoismaista taiteilijaa sai yhdessä 
aikaiseksi karheana kimmeltävän filmihelmen.

Musikaalin perintö pyrähtää henkiin surullisessa tarinassa. Björk on 
Selma, tsekkoslovakialaissiirtolainen 1960-luvun Yhdysvalloissa. 
Huonosilmäinen yksinhuoltajaäiti painaa tehdastyötä vuorotta, jotta 
ehtisi kasaamaan rahat pienen poikansa silmäleikkaukseen ennen omaa 
sokeutumistaan.

Kun näkö hiipuu, keskittyy Selma kuulemaan. Koneiden rytmi vie tanssien 
ja laulujen unelmiin, joissa uupumus hellittää ja vaikeudet unohtuvat.

Mutta päinvastoin kuin vanhoissa Hollywood-musikaaleissa, maanpinta 
kutsuu aina. Dancer in the Dark tanssii kohti oikeusdraamaa ja 
työläistragediaa. Von Trier onnistuu luomaan tiiviin maailman, jossa 
jopa ranskalaislegenda Catherine Deneuve näyttää ihan uskottavalta 
peltiprässin ääressä.

Ohjaajalla on outo viehtymys uhrautuviin naisiin, mutta tällä kertaa 
tarina vihlaisee oikeasti. Björk ei vain näyttele, vaan elää roolinsa 
läpi. Kieppuva kamera tuntuu pääsevän hengitysetäisyydelle yhdestä 
ihmiskohtalosta.


Björk ei vain näyttele, hän elää roolinsa läpi.