Länsiväylä 17.09.2000 Teksti Mika Siltala "Dancer in the Dark" Lars von Trier tähtää maailman keisariksi Maailman keisariksi syystäkin tähtäävä Lars von Trier on nerokas elokuvantekijä, jonka henkilökultin rakentelu on sujunut vähintään yhtä lennokkaasti kuin elokuvien teko. Varhaiselokuvat huokuvat ällistyttävää nihilismiä, mutta Trierin kansainvälinen ura sai siivet hypnoottisen Europan ensi-illassa Cannesin kilpailussa 1990. Trier kimpaantui jäätyään toiselle sijalle, paiskasi palkintogaalassa pystinsä permantoon ja kutsui juryn puheenjohtajaa Roman Polanskia kääpiöksi. Trier ja hänen vakiokäsikirjoittajansa Niels Vorsel aloittavat vuonna 2024 ensi-iltaan tähtäävän elokuvan Dimension, jota kuvataan kolme minuuttia joka vuosi. 1994 Trier ei enää edes yritä kätkeä maailmanvalloituspyrkimyksiään. Tv- sarja Kingdom (Kuningaskunta) on maailmanlaajuinen hitti. Trier liittyy okkultistisiin lahkoihin ja harjoittaa sarjan näyttelijöiden kanssa kaikkea asiaan kuuluvaa. 1996 Bill Clinton järjestää Valkoisessa talossa erikoisnäytöksen elokuvasta Breaking The Waves, jossa uskovainen tyttö yrittää lohduttaa halvaantunutta aviomiestään antautumalla satunnaisille vastaantulijoille. Clinton yrittää käyttäytyä yksityiselämässään kuin Trier, mutta menestys ei ole aivan samaa luokkaa. Trierin pari vuotta aiemmin maailman medioiden hilpeän ylistyksen saattelemana lanseeraama Dogma-konsepti nousee uusiin ulottuvuuksiin 1997 elokuvassa Idiootit, joka Trierin omien sanojen mukaan on elokuva idiooteista, idiooteille. Kööpenhaminan yliopiston elokuvatieteen laitoksella myydään 100 numeroitua säilykepurkillista aitoa Dogma- ulostetta, joka tuoteselosteen mukaan on käynyt läpi hänen korkeutensa suoliston. Otsikoissa kautta maailman Vuosituhannen vaihtuessa Lars von Trier on jälleen elokuvallisen kehityksen kärjessä. Dogma-säännöt hylkäävä musikaali Dancer in the Dark kertoo tsekkisiirtolaisesta, joka on hyvin köyhä, työskentelee tehtaassa ja laulaa aika lailla. Hän myös tanssii ja kohtaa muutamia pahoja ihmisiä. Hovistaan tarkka Trier panee 100 digitaalista videokameraa vahtimaan pääosaa esittävän Björkin jokaista liikettä. Dancer In The Dark sai Cannesin pääpalkinnon. Björkin ja Trierin riidat nousivat (Zentropan lehdistötiedotteiden vauhdittamina) otsikoihin kautta maailman. Elokuva olisi helppo kuitata suuruudenhullun ohjaajan emotionaalisena pornografiana, ellei se olisi samalla auttamattoman nerokas. Zentropan elokuvatehdas on luonut tarinaa varten noin vuoteen 1962 ja Washingtonin osavaltioon sijoittuvan simuloidun Amerikan. Parista takapihasta, varastohallista ja junaradasta koostuva miljöö oli kätevä lavastaa ruotsalaisiin ja tanskalaisiin maisemiin. Rakeinen ja tunkkainen visuaalinen ilmiasu ei ole suinkaan säästeliäästä budjetista riippuvainen seikka, vaan Björkin esittämän Selman ankean todellisuuden välittävä taiteellinen ratkaisu. Selma on sokeutumassa, raataa epäterveellisesti ja säästää kaiken poikansa silmäleikkausta varten. Selma päätyy tappamaan viheliäisen ihmisen ja menee turhaan hirsipuuhun. Breaking the Waves riisti rakkautta, Idiootit väärinkäytti vammaisia, nyt Trier kannibalisoi äidinrakkautta. Dancer In The Dark on pitkälle Björkin elokuva. Björkillä oli final cut -oikeus kaikkiin kohtauksiin, joissa soi hänen elokuvaa varten tekemänsä musiikki. Trier ei kykene sulattamaan egonsa ulkopuolista kontrollia, joten niitä kohtauksia on aika vähän. Mutta joka ikinen Björkin tahtiin tehty sekunti sykähdyttää. Selitykset eivät pure Lars von Trierin elokuviin. Puolesta tai vastaan, mutta kaiken joutavan hutun aikana hän tekee elokuvia, joiden kanssa joutuu vääntämään kättä vielä viikkokausia elokuvateatterista poistuttuaan.