Kotkanpesän varjossa 03.01.2001 Teksti ewk arvio 4/5 "Dancer in the Dark" Dancer in the Dark oli erikoinen ja mieleenpainuva elokuvakokemus. Lars von Trier on loistava kirjoittaja ja ohjaaja ja sympaattisissa pääosissa hurmaavat Björk, Catherine Deneuve ja Peter Stormare. Sen sijaan David Morsen ja Cara Seymoren esittämä pariskunta jää suoritukseltaan hiukan vaisuksi, mutta erinomainen ei Morse mielestäni ole koskaan ollutkaan. Näyttelijä kuitenkin, mitä monet amerikkalaiset starat eivät ole. Lars von Trierin Dancer in the Dark on laadukkaasti toteutettu nyyhkyleffa isolla N:llä, mutta hyvin ilkeä. Jos antautuu elokuvan vietäväksi suremaan sokeaa Selmaa (Björk), tulee varmasti hyvin paha olo. Kävimme asiasta keskustelua elokuvan päätteeksi. Lars von Trier on niin taitava tekijä, että on virhe pitää elokuvan klisheitä tai silmiinpistäviä alleviivauksia vahinkoina. Ehkä se on tarkoituksellista keskustelua katsojan kanssa - von Trier osoittaa valtaansa potkimalla katsojaa häpeilemättä päin kasvoja suorastaan absurdeilla keinoilla tehden loppua kohti laskelmoidusti yhä hirveämmän olon. Joidenkin teki mieli poistua salista. "Ovatko katsojat tyhmiä? Ei tuollaiseen tarvitse alistua!" Minuun vaikutus ei iskenyt. Epätodelliset olosuhteet tekivät suhteestani juoneen aika kliinisen. Toteutus oli vaikuttava, mutta juoni tuntui kömpelön ennalta arvattavalta. Minulle korostuivat kohtaukset, syy-seurausten jäädessä aika triviaaleiksi. Dancer in the Dark on kirjoitettu Björkin lauluille. Mahtavassa kauneudessaan musikaalikohtaukset jättävät Kieslowskin Sinisen kirkkaasti toiseksi. Missä Armoton palautti westernit todellisuuteen, vertaa Dancer in the Dark köyhän siirtolaisen tosielämää musikaalien maailmaan. Koskettavaa, ihan oikeasti. Mieleen muistuvat Brazil ja muutama muukin. Kuvaus on rosoista ja alun liiankin tärisevä kamera sai pään kipeäksi, mutta onneksi kamera rauhoittuu myöhemmin järjellisiin uomiin jättäen amatöörimäisen tyylin taakseen. Vaikka Selma vaihtuu elokuvassa järkevästä ja omapäisestä naisesta ajoittain naiiviksi tyttömäiseksi maalitauluksi, on Björk roolissaan koskettava. Sääli, että huonot välit von Trierin kanssa saivat hänet julistamaan elokuvan viimeisekseen. Jos on yhtään valmis katsomaan taidetta ja Hollywoodin ulkopuolista tuotantoa, Dancer in the Darkista kannattaa maksaa. Omalla asenteella on kuitenkin merkitystä. Epäuskoisuus juoneen latistaa ehkä elämystä, mutta mukaan heittäytymällä antaa Lars von Trierille luvan tehdä itselleen välillä tarpeetontakin väkivaltaa. Mutta se on silti vain elokuva. Pahimmassakaan tapauksessa se ei kenenkään elämää romahduta.