Keskisuomalainen  01.09.2001

Teksti Vesa Lahtinen


Björk: "Vespertine". Polydor.


Värähdyksiä luomisvoiman asteikolta


Viime vuonna maailma kohisi Lars von Trierin Dancer in the dark
-elokuvasta. Tanskalaisohjaajan mestarillinen draama esitteli 
valkokankaalla uuden valovoimaisen tähden, Björkin. Musikaalimuotoinen
elokuva rakentui laulajattaren vahvan persoonan ja upean musiikin 
varaan.

Elokuvan soundtrack Selmasongs oli silkkaa dramatiikkaa, kohtalokasta
sellaista. Levyn (sekä elokuvan) mykistävä synkkyys löi inhimillisyyttä
lapiolla kasvoihin. Ennakko-odotustensa puolesta Bjorkin uusi levy 
Vespertine lähtee liikkeelle aikaisemman levyn pelottavista asetelmista.
Albumi voisi olla viimeinen isku melankoliaan vaipuneelle kuulijalle. 
Mutta se ojentaakin kätensä ja hymyilee. Kutsuu tanssiin.

   Liikuttavaa mielikuvaleijailua

Björkin monisyinen persoona välähtelee ja kimmeltää luomisvoiman 
asteikolla. Mielikuvituksellisuus, tekisipä mieleni sanoa musiikillinen
nerous, on valjastettu tällä kertaa lämpimän äänensävyn ja liikuttavan
mielikuvaleijailun keinoin.

Vespertine on tyylitajun aaltopituudella kirkkaasti säteilevä 
kokonaisuus. Se sykkii surumielistä optimismia samoin kuin kesän 
viimeinen auringonlasku. Vespertinen soundi on pohdiskeleva. Se on 
kiireetön, se pyrkii lähelle Hehkuvaa Ydintä, leikittelee itsensä kanssa
ja kiertää hitaasti maailman taakse, eteen ja sivulle. Ympärilleen.

   Palkitseva salaperäisyys

Vespertine on yhtenäinen teos. Sen jakaminen yksittäisiin kappaleisiin 
ei tee oikeutta kuuntelukokemukselle. Antoisimmillaan levy on soitettuna
alusta loppuun vaikkapa kynttilänvalossa, irrallaan maailman terävistä 
muodoista. Vespertinellä on äänimaailman mystiikkaa, salaperäisyyttä 
joka ei ole aivan itsestäänselvästi lähestyttävissä. Sen saavuttamiseen 
pitää nähdä vaivaa. Mutta se myös palkitsee.

Pelkistetyn kauniissa melodioissa piirtyy pohjoisen raikas viileys, joka
liikahtelee rytmikkäästi Björkin pikkutyttömäisen naiiviin fraseerauksen
rinnalla. Instrumentteina on käytetty syntetisaattoreita ja polyrytmisiä
samplelooppeja.

   Hauras, mutta itsevarma

Sinfoniaorkesteri ja mahtavuuteen kasvava kuoro tuovat eleganssia ja 
samaan aikaan kontrastia Björkin suosimaan looppaustekniikkaan. 
Yhdistelmä tuo mieleen sadunomaisen keijukaistanssin tietoisuuden 
rajamailla, johon sekoittuu syksyillan varautunutta mystiikkaa.

Laulajatar ei valitettavasti pääse levyllä esittelemään kaikista 
henkeäsalpaavimpia kykyjään. Homogenicin Bacheloretten tapaisia 
orgastisia numeroita levyllä ei ole. Vespertine on harkitumpaa valon ja 
varjon leikkiä, hillittyjä äärimmäisyyksiä keskipisteenään Björkin 
hauras mutta itsevarma lauluääni. Ja se riittää.