Ilta-Sanomat 23.05.2000 teksti Merja Asikainen "Vaatteet vähenivät, bileet paranivat!" [ -- ] Parhaasta elokuvasta Cannesin Kultaisella Palmulla palkittu tanskalaisohjaaja Lars von Trier ja parhaaksi naisnäyttelijäksi valittu Björk eivät siedä toisiaan. Björk ei saapunut lainkaan Dancer In The Darkin viralliseen lehditötilaisuuteen, toisin kuin tapaan kuuluu. Matkustamista välttelevä von Trier sen sijaan oli paikalla. Hän avasi sanaisen arkkunsa sivaltaen tähteään. - Björk ei ole näyttelijä. Se yllätti minut, sillä hän vaikuttaa ammattilaiselta, vaikkei sitä olekaan. Tässä elokuvassa hän ei näyttele, vaan elää ja tuntee roolinsa. Se oli kovaa hänelle, mutta myös kaikille muille, ohjaaja vuodatti. Björk puolestaan ilmoitti palkintoaan vastaanottaessaan, että kyseessä oli hänen ensimmäinen ja viimeinen elokuvansa! [ -- ] Kuvatekstit: En ala! Pohjoismainen yhteistyö tökkii, kun kameran takana on tanskalainen Lars von Trier ja sen edessä islantilainen Björk.