Ilta-Sanomat  08.09.2000

Teksti Tarmo Poussu

arvio 2/3


Elämä ei ole musikaali


  "Dancer in the Dark"
  (Maxim 1)


ONKO Lars von Trier nero, hullu vai häikäilemätön huijari? Onko hänen 
musikaalinsa Dancer in the Dark vallankumouksellista elokuvataidetta vai 
metsään mennyt kokeilu?

Dancer in the Dark jakaa mielipiteitä. Olen katsonut sen kahdesti enkä 
vieläkään ole varma, ihailenko vai vihaanko sitä. Elokuva on syntynyt 
kahden lahjakkaan ja omapäisen taiteilijan törmäyksestä.

Neuroottinen von Trier sai vertaisensa vastuksen islantilaisesta 
Björkistä, nykymusiikin rajoja rikkovasta supertähdestä, joka näyttelee 
elokuvan pääosan ja vastaa sen musiikista.

RUOTSISSA kuvatun ja näyttelijöiltään pääosin eurooppalaisen elokuvan 
tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun Yhdysvaltoihin.

Björkin esittämä Selma on yksinhuoltaja, joka asuu poikansa kanssa 
asuntovaunussa pikkukaupungin laitamilla ja käy töissä paikallisessa 
terästehtaassa. Hän kantaa perinnöllistä sairautta ja tietää 
sokeutuvansa pian. Sitä ennen hän yrittää säästää tarpeeksi, jotta hänen 
poikansa pääsisi pelastavaan silmäleikkaukseen.

Selman ankeaan elämään tuo lohtua vain musiikki. Elämän tuntuessa liian 
vaikealta hän sulkee silmänsä ja astuu keskelle mielikuvituksensa 
loihtimaa musikaalia, jossa ihmiset ovat onnellisia eikä mitään 
pahaa koskaan tapahdu.

Selman todellinen elämä on toista. Ensin hänen säästönsä varastetaan ja 
hän menettää työpaikkansa, sitten häntä syytetään murhasta ja tuomitaan 
hirtettäväksi.

Dancer in the Darkin tarina on yltiöpäisen melodramaattinen ja absurdin 
epäuskottava. Silti von Trier on kuvannut sen kuin dokumentin: 
heiluvalla ja tärisevällä käsivarakameralla. Digitaalivideolta filmille 
siirretty kuva on lattea ja suttuinen.

LAULUT von Trier on kuvannut peräti sadalla kameralla. Ei varmistaakseen 
täydellisen kuvakulman jokaisesta hetkestä, vaan pirstoakseen laulut 
sarjaksi hyppelehtiviä irtokuvia, joiden välillä ei ole nimeksikään 
jatkuvuutta.

Näyttelijöiden liikkeet ja kohtausten koreografia peittyvät visuaalisen 
hälyn alle.

Björkin musiikki on yhtä kiehtovaa kuin ennenkin, mutta tanssittavaa tai 
tarttuvaa se ei ole. Suurta näyttelijää Björkistä tuskin tulee, mutta 
ainakin hän eläytyy osaansa täysillä. Leffan loppuvaiheissa kyynikkokin 
voi joutua pyyhkäisemään kyyneleen silmäkulmastaan.



Kuvatekstit:

Björkistä tuskin tulee suurta näyttelijää, mutta rooliinsa hän osaa 
eläytyä Lars von Trierin uutuudessa, jossa nähdään myös Catherine 
Deneuve.