Helsingin Sanomat - NYT nro 28/1996 teksti Antti Isokangas "Aivan tavallinen Björk" Reykjavikin puhelinluettelossa on neljä Björk Gudmundsdottiria. Heidän kaimansa konsertoi juhannusaattona vanhoille ystävilleen, sukulaisilleen ja maansa presidentille. SUOMALAINEN ei vielä Ruotsissa tunne olevansa ulkomailla. Norja on jo vähän ulkomaata ja Tanska sitä aivan selvästi. Ja se viides pohjoismaa eli Islanti onkin sitten niin ulkomailla, että se voisi yhtä hyvin olla toisella planeetalla. Oulun kokoinen ja yhtä pohjoisessa sijaitseva Reykjavik on moderni ja erittäin hyvinvoiva pohjoismainen pääkaupunki. Kaikki toimii, ravintolassa on hirvittävän kallista ja ihmiset pukeutuvat merkkivaatteisiin. Amerikkalaistuminen on vieläkin pidemmällä kuin muissa pohjoismaissa: islantilaiset kittaavat litrakaupalla cokista ja ajavat sitten amerikkalaisella nelivetoajoneuvolla korttelin päähän ostamaan Visa-kortilla lisää cokista. Puhelinkeskustelut he päättävät sanomalla bye. Maisema on kuitenkin jotakin aivan muuta: Reykjavikia ympäröi valtameri ja laavakenttien peittämä kuumaisema. Kaupungin ulkopuolella ei näy ihmisiä eikä puita - ainoastaan kallioita, jäätä ja rikiltä haisevia kuumia lähteitä. Ihmisasumusten puutteessa moniin karttoihin on merkitty maahisten asuinpaikkoja. MAISEMASSA ei ole juuri mitään kesäistä, vaikka huomenqa on jo juhannusaatto. Islantilaiset eivät vietä keskikesän juhlaa, eikä tässä päivässä ole muuta erikoista kuin se, että Islannin suuri tytär Björk Gudmundsdottir on saapunut aamulla kotimaahansa. Itse asiassa sekään ei ole kovin erikoista. Islannissa Björkin hittien angloamerikkalainen trendikkyys on aivan yhtä itsestään selvä asia kuin niiden karu, lähes primitiivinen tunteellisuus. Islantilaisille Björk Gudmundsdottirissa ei ole ikinä ollutkaan mitään eksoottista. Islantilaiset ovat tunteneet Björkin ensin tenavatähtenä, myöhemmin teini-ikäisenä punk- kuningattarena ja sitten maailman rockpiireissä mainetta saavuttaneen Sugarcubes-yhtyeen keulakuvana. Parin viime vuoden aikana. menestyksekkäiden sooloalbumien Debut ja Post jälkeen, islantilaiset ovat totutelleet kolmikymppiseen maailmantähti-Björkiin. Viime vuosina Björkin maine on lennättänyt Reykjavikiin pyhiinvaellukselle laumoittain faneja ja uteliaita toimittajia. Samalla Björkin ja hänen vanhojen Sugarcubes-ystäviensä kansainväliset suhteet ovat tehneet Reykjavikista varsin vireän popkulttuurikaupungin. SEN HUOMAA varsinkin tänä juhannusviikonloppuna. Björk näyttää nimittäin tuoneen mukanaan kaupunkiin kaikki b-kirjaimella alkavat brittihuiput. Laugardalshöll-urheiluhallissa on huomisiltana Björkin odotettu kotiinpaluukonsertti, mutta jo tänä iltana samassa paikassa esiintyy David Bowie. Kaupungissa on yllättäen myös brittipopyhtye Blur, joka levyttää Islannissa seuraavaa levyään ja paisuttaa Reykjavikin baarien liikevaihtoa. Kaiken kukkuraksi Reykjavikiin ovat ensi viikolla tulossa Pulp, Underworld ja Chemical Brothers. Björk asuu nykyisin 10-vuotiaan Sindri-poikansa kanssa Lontoossa, mutta vierailee kotimaassaan monta kertaa vuodessa. Silti hänen edellisestä Reykjavikin-konsertistaan on kulunut jo kaksi vuotta. Niinpä odotukset ovat korkealla ja islantilaiset ovat silminnähden innoissaan saadessaan tähden hetkeksi kotiin. Innostus on kuitenkin hyvin coolia ja jotenkin islantilaista. Suomalaiset suhtautuvat omiin tähtiinsä, esimerkiksi Renny Harliniin ja Mika Häkkiseen, välillä nöyristelevästi, välillä katkeran kateellisina. Maailmalla menestyneet islantilaiset saavat kotisaarellaan aivan toisenlaisen vastaanoton. Ylpeät islantilaiset ovat hieman epäluuloisia maailmanmenestyksen todenperäisyydestä, eivätkä ainakaan pidä sitä kovin merkittävänä asiana. Maailmankuulua islantilaista kutsutaan usein nimellä Gardar Holm. Käsite on peräisin Nobel-kirjailija Halldor Laxnessin romaanista Lapsuuden maisema. Kirja julkaistiin vuonna 1957, ja se kertoo Gardar Holmin, tarinoiden mukaan maailmanmainetta nauttivan islantilaislaulajan kotiinpaluusta. Sanoinko kuuluisa mies? Sanoinko suuri mies? Hm. Ja siitä pidän kiinni. Ja kalliiksi käy, jos joku muuta väittää. Eikö totta, herra toimittaja? Mutta Gardar Holm ei kuitenkaan ole sen suurempi mies, kuin että hän tavalla tai toisella on kuulunut tämän pöydän ympärille kokoontuneeseen perheeseen jo yli kymmenen vuoden ajan, vaikka kuuluisuus nyttemmin onkin mennyt hänelle veriin, varsinkin sen jälkeen kun hän ryhtyi ansaitsemaan leipäänsä paavin ja Muhammedin palveluksessa. (Halldor Laxness: Lapsuuden maisema, suom. Helena Raulo.) Islantilaisille Björk on Gardar Holm. Ja siksi kukaan ei halua olla liian tohkeissaan hänen läsnäolostaan. BJÖRKIN lehdistötilaisuuteen kokoontuneet islantilaiset toimittajat näyttävät oikein keskittyvän siihen, että vaikuttavat hillityiltä. Useimmat heistä tuntevat tähden ennestään, mutta tervehtivät häntä hyvin varovaisesti, melkein välinpitämättömästi - ikään kuin kyseessä olisi vuosien takainen luokkakaveri, jonka nimi on jo päässyt unohtumaan. On itse asiassa jopa todennäköistä, että Björk ja toimittajat ovat vanhoja koulukavereita. Keltaiseen neulepuseroon, kahiseviin harmaisiin urheiluhousuihin ja valtaviin mustiin koristossuihin sonnustautunut Björk on lentänyt juuri San Franciscosta Reykjavikiin ja näyttää asiaan kuuluvan ryytyneeltä. Uuden punertavanblondin sävyn saanut tukka on epämääräisillä saparoilla ja suupielestä lipsahtaa jatkuvasti haukotuksia. Viime vuonna ilmestynyttä Post-albumia seurannut maailmankiertue on kestänyt kohta jo vuoden. Väsymyksen lisäksi toinen syy haukotuksiin on se, että islanninkieliseen lehdistötilaisuuteen osallistuvat toimittajat yrittävät jatkuvasti saada Björkiä antamaan suurisuuntaisia lausuntoja islantilaisen kulttuurin vientinäkymistä ja hallituksen kulttuuripolitiikasta. "Olen asunut kolme vuotta Englannissa, enkä ole niin röyhkeä, että väittäisin tietäväni mitä Islannissa tapahtuu", laulaja sanoo lopulta tuskastuneena. Björk piristyy hieman, kun toimittajat ryhtyvät tenttaamaan tähteä huomisillan konsertista. Keikka tulee kuulostamaan hyvin erilaiselta kuin levyt, Björk kertoo. Debut-albumia seuranneella kiertueella Björk oli vielä tiukka orkesterinjohtaja, mutta nyt mukana on uusi ja erilainen yhtye. Soittajilla on varsin vapaat kädet ja sovitukset ovat sen mukaisia. "Islannissa laulan tietysti islanniksi. Kappaleeni on tehty alun perin islanniksi ja olen laulanut islantilaisissa bändeissä 11-vuotiaasta saakka. Olisi hassua laulaa islantilaisille englanniksi, varsinkin kun osa yleisöstä on omia sukulaisiani", Björk selittää nyt jo selvästi innostuneena. "Ulkomailla laulan englanniksi - paitsi ehkä jos olen Suomessa. Siellä voin laulaa islanniksi", Björk sanoo yllättäen - tietämättä, että paikalla on suomalainen toimittaja. Vai että Suomessa, ihmettelevät islantilaiset toimittajat. Ja suomalaisetko sitten pitävät islannin kielestä enemmän kuin englannista? "He pitävät yhtä vähän imperialismista kuin me", Björk perustelee. Historiankirjat paljastavat kuitenkin, että Björk esiintyi Suomessa viimeksi vuonna 1989 ja silloinkin yhdessä Sugarcubes-yhtyeen kanssa sataprosenttisen englanninkielisesti. No, ehkä asia selviää pian, kun lehdistötilaisuuden jälkeen on vuorossa yksityishaastatteluja. Kierrettyään islantilaispöydät Björk saapuukin - tilaisuuden järjestäjän vastusteluista huolimatta - suomaan audienssin suomalaislehdistön edustajalle. "Minulla olisi kohta tapaaminen kulttuuriministerin kanssa, mutta eiköhän hän jaksa odottaa" , Björk naureskelee ja ryhtyy antamaan selitystä mystiselle Suomi-lausunnolleen. "Katsos, joitakin lauluja on hyvin vaikea kääntää - esimerkiksi laulua, jonka englanninkielinen nimi on The Anchor Song ja joka kertoo Reykjavikin satamasta. Siksi olen usein laulanut sen islanniksi maissa, joissa ei erityisesti pidetä englannin kielestä, niin kuin Ranskassa. Niin, ja Suomessa", tähti väittää - niin vakuuttavasti, että on hankala päätellä, puhuuko hän futuurissa vai muisteleeko hän yhä jotain kuvitteellista Suomen-keikkaa. "Kaikkialla maailmassa konsertteihini tulee aina kolme tai neljä islantilaista, joilla on Islannin lippu mukanaan. Kun laulan islanniksi, he alkavat heiluttaa lippuaan", laulaja jatkaa selitystään, ja asia on loppuunkäsitelty. "Islannissa sanotaan aina, että suomalaiset ja islantilaiset ovat samanlaisia. Toivottavasti se pitää paikkaansa", Björk kertoo. "Minä en kyllä tiedä Suomesta paljon muuta kuin suomalaiset elokuvat ja muumit, jotka ovat poikani suuria suosikkeja. Ainakin niiden huumori on hyvin samanlaista kuin islantilainen huumori." Kehuessaan suomalaista huumoria Björk alkaa yllättävästi kertoa myös suomalaisesta ambient- musiikista. Islannitar on aikaisemminkin ilmoittautunut pienen, lähinnä eriskummallisia suhinalevyjä julkaisevan Sähkö-levymerkin ihailijaksi. Sähkön kuuluisin humoristi Jimi Tenor ei Björkiä miellytä, mutta Mika Vainion eli Ø:n albumi Metri on sitäkin suurempi suosikki. "Se on hyvin rohkea levy - siinä on kokonaisia biisejä, joissa on vain kahdenlaista piippausta. Toinen taitaa olla 95 biittiä minuutissa ja toinen 96. Minusta se on valtavan hauskaa. Kuuntelen sitä usein herättyäni ja se saa minut aina nauramaan vatsa kippuralla. Se levy on yksi parhaista kuulemistani vitseistä." Lehdistötilaisuudessaan Björk kertoi lyhyesti innostuksestaan jungleen, Lontoon underground-klubeja viime vuosina villinneeseen aggressiiviseen rytmimusiikkiin, joka on suurelle popyleisölle vielä niin uutta, ettei kukaan ole vielä osannut päättää, pitäisikö tyyliä kutsua nimellä jungle vai drum 'n' bass. Björk itse kutsuu sitä "meidän aikamme bebopjazziksi". Björkin suhde jungleen on erityisen läheinen, sillä tyylin suurin tähti Goldie on viime vuodesta lähtien ollut hänen rakastettunsa. Goldie on nytkin mukana Reykjavikissa, ja Björk herättää hämmennystä puhumalla hänestä "aviomiehenään" - ja kiistämällä samaan hengenvetoon huhut, joiden mukaan pariskunta olisi mennyt salaa naimisiin. Yhtä kiihkeästi hän kiistää oletukset suhteen vaikutuksesta hänen musiikkiinsa. "Minä olen aina tehnyt omaa musiikkiani. En ole ikinä seurannut mitään tiettyä tyyliä enkä aio aloittaakaan. Minulla on tietysti lupa kiinnostua ja innostua muiden ihmisten musiikista, mutta ei se tarkoita sitä että alkaisin kopioida sitä." "Hyper-Ballad on ehkä jungle-vaikutteisin laulu, jonka olen tehnyt ja tulen tekemään. Sen biitti on tullut siitä, kun olen kuunnellut junglea: tshyk-tshyk-TSHYKKÄ-tshyk-tshyk, tshyk-tshyk- TSHYKÄTSHYKÄ-tshyk- tshyk...", Björk esittää suu pärskyen. Kädet hakkaavat pöytää. Haastattelupöydän vieressä on jo vähän aikaa seissyt tärkeän näköinen islantilaismies. Hän ryhtyy Björkin pärskyessä junglen tahtiin naputtelemaan kelloaan. Kulttuuriministerin vastaanotto on alkamassa, ja kunniavieraan pitäisi vielä käydä vaihtamassa vaatteensa. Björk tahtoo kuitenkin lopettaa musiikin raja-aitoja vastustavan lausuntonsa. "Paras tapa mainostaa levyäni olisi soittaa sitä Walkmanissa, hiipiä jonkun tuntemattoman ihmisen taakse ja livauttaa kuulokkeet salaa hänen korvilleen. Hän joutuisi kuuntelemaan musiikkia tietämättä ollenkaan, kuka sen on tehnyt ja mitä sukupuolta tai rotua tekijä edustaa. Silloin kuulija vain joko tykkäisi musiikista tai ei tykkäisi. Se olisi raaka mutta reilu arviointi." ON JUHANNUSAATTOILTA, ja Björkin keikalla Laugardalshöllissä on yllättävän väljää. Ainakin tuhat lippua on jäänyt myymättä. Eilen 6000- paikkainen sali oli sen sijaan täynnä, kun David Bowie ajoi islantilaiset pophurmokseen vanhoilla klassikoillaan. Konsertti oli yleisön kannalta selvästi helpompi kuin esimerkiksi Helsingin-keikka viime tammikuussa. Tunnelma näytti tiiviiltä myös vip-alueella, jossa Björk piti hovia Sugarcubes-kavereidensa kanssa. Björkin yleisömäärää on tosin hankala pitää pettymyksenä, kun ajattelee, että salissa on melkein kaksi prosenttia Islannin asukasmäärästä. Yleisö on nyt huomattavasti nuorempaa ja trendikkäämpää. Teinipojat kukkoilevat designer- tossuissaan, kun taas tyttöjen tärkeimpiä tyyliesikuvia näyttäisivät olevan Björk itse ja sarjakuvahahmo Tank Girl. Keski-ikää nostaa tosin viimeisiä viikkoja presidentin virassa oleva Vigdis Finnbogadottir, joka hänkin on saapunut paikalle katsastamaan vanhaa tuttavaansa. Bowie- keikalla islantilaisyleisö käyttäytyi lähes epäpohjoismaisen estottomasti, mutta nyt mieliala on selvästi varautunut. Reykjavikin eloisa, erityisesti tuoreita brittitrendejä ketterästi seuraava klubielämä on täällä selvä ylpeydenaihe. Monet klubiketut kertovatkin pitävänsä "underground-musiikista" ja halveksivansa "kaupallista listapoppia". Maailman suurelle popyleisölle Björk edustaa vielä jotain uutta, erilaista ja eksoottista, mutta monille islantilaisille hän on jo vähän epäilyttävä, liian suosittu ja mahdollisesti itsensä myynyt listapelle. Eli Gardar Holm. Tai ei aivan - muutaman epäluuloisen kommentin jälkeen nuoret hurjat paljastavat innostuksensa, ihastuksensa ja puhtaan isänmaallisen ylpeytensä Björkin musiikista ja saavutuksista. EPÄLUULON rippeetkin kaikkoavat Björkin astuessa Laugardalshöllin lavalle. Halli täyttyy väkevästi rullaavasta konebiitistä, ja Björk kiekaisee ensimmäiset säkeet viimevuotisesta hitistään Army Of Me - tai mikä laulun nimi sitten onkaan islanniksi. Yleisö on villinä. Lavalla ei ole enää maailmantähti vaan islantilaisten kansallissankari. Kansallisankarin lisäksi lavalla on rumpali, kaksi kosketin- ja konesoittimia hoitavaa muusikkoa, sekä yllättäen hanuristi. Poikkeuksellinen kokoonpano saa Army Of Men ja monet muutkin laulut kuulostamaan levyversioitaan elävämmiltä ja sielukkaammilta. Debut- albumin trendibiitit keinuvat nyt kevyemmin ja Big Time Sensuality on melkein jazzia. Oman osuutensa kokonaisuuteen antavat psykedeelistä satumetsää muistuttava lavastus ja kolkkoa urheiluhalliakin kaunistava värivalaistus. Björk saisi tosin yksinkin elämää vaikka betonibunkkeriin. Ja välillä hän näyttää todella olevan yksin. Silmät ovat kiinni, hartiat käpertyvät sisäänpäin ja tähti näyttää kiljuvan, laulavan ja kuiskivan kuin jonkin yksityisen tunnekuohun vallassa. Kuten monet kielet, islanti kuulostaa laulettuna kauniimmalta kuin puhuttuna. Kieltä taitamattomalle sen ällistyttävät vokaaliyhdistelmät vain korostavat tilanteen ainutlaatuisuutta. Sitten Björkin silmät alkavat taas tuikkia. Hän pomppii paikoillaan kuin narua hyppäävä pikkutyttö ja saa yleisön ottamaan mallia. Hän juoksee lavan päästä toiseen pysyen yhä sävelessä. Ja kun hän aloittaa Hyper-Balladin, yleisö huokaa yhteen ääneen ihastuksesta. Laulu on kauniimpi kuin koskaan. Juuri nyt on aivan yhdentekevää, laulaako Björk englanniksi, islanniksi vai swahilin kielellä - tai esiintyykö hän Lontoon Wembleyllä, Porin Kirjurinluodolla vai Reykjavikin Laugardalshöllissä, sillä hän laulaa kaikille yhteisesti ja jokaiselle erikseen. Hyvä popmusiikki saa kuulijansa unohtamaan ajan ja paikan. Erittäin hyvä popmusiikki saa kuulijansa uskomaan, että kaikki on mahdollista. Kaikkein parasta popmusiikkia kuunnellessa kaikki todella on mahdollista. Tämä on sitä kaikkein parasta. {} Björk esiintyy Porin Kirjurinluodolla tänään klo 19. Konsertissa mukana myös Värttinä. Liput 190 mk. Björkin remix-albumi ilmestynee syksyllä. Kuvatekstit: Björk aikoo laulaa tänä iltana Pori Jazzissa myös islanniksi. Hän voi tehdä niin, koska "suomalaiset eivät ole imperialisteja". Björk ottaa vastaan Islannin lehdistön Hotelli Borgissa. Björk juhannusaattona Laugardalshöllin lavalla. Björk esittelee poikaystävänsä jungletähti Goldien presidentti Vigdis Finnbogadottirille.