Helsingin Sanomat 20.05.2000 Teksti Helena Ylänen arvio 5/5 "Dancer in the Dark" Björk on elokuvan ääni ja kasvot CANNES. Dancer In The Dark oli tämän kevään Cannesin odotetuin uutuus. Se on selvää voittaja-ainesta, vaikka monet vihaavat sitä suupielet vaahdossa. Se on omalaatuisin ja liikuttavin yhdeksän päivän aikana esitetyistä elokuvista. Sukupolvensa lahjakkaimpiin kuuluva liikkuvan kuvan tekijä Lars von Trier on jälleen hylännyt välineen hienot mahdollisuudet, vaikka tämä ei olekaan dogma-elokuva, ja lähtenyt etsimään emotionaalista totuutta ja elokuvallista tuoreutta mahdollisimman karulla tavalla. Dancer In The Dark kertoo Tshekkoslovakiasta 1960-luvulla metsäiseen Washingtonin osavaltioon USA:han päätyneestä nuoresta naisesta, Selmasta, jolla on kymmenvuotias poika. Häntä uhkaa sokeus, jonka vaivan myös lapsi on perinyt. Selma on töissä tehtaassa, mutta yksinkertainen työ muuttuu sokeutuvalle naiselle vaaralliseksi. Selma on säästänyt rahaa leikkaukseen, jolla pojan näkö voidaan pelastaa. Ystäväksi tekeytyvä vuokraisäntä varastaa rahat, minkä jälkeen naisen elämässä seuraa pelkkiä onnettomuuksia. Juttu on kuin 1910-luvulta, ja kun viatonta Selmaa esittää islantilainen laulaja Björk, ajatus liitää vaivatta Lillian Gishiin. Hänen ihanat silmänsä, joissa oli surua ja anteeksiantoa, tekivät aikanaan tällaisista kertomuksista unohtumattomia. Björkin väline eivät ole silmät, vaan suloinen eskimonuken olemus, joka tihkuu lapsenomaista luottavaisuutta. Von Trier on toteuttanut tarinansa mahdollisimman mutkikkaasti. Elokuva on musikaali, mutta ei amerikkalaisen musikaalin kopio, vaan metsäläissatu yksikseen lauleskelevasta ja tanssivasta tytöstä. Kunnes Selman mielikuvitus heittää hänet toiseen, kauniimmin soivaan maailmaan, ja elokuva muuttuu musiikkivideoiksi. Kuvan kotielokuvamainen kömpelyys toimii hyvin. Katsojan ja Selman välissä ei tunnu olevan mitään vieraannuttavaa. Björk näyttelee tosissaan, ja tunteet vyöryvät kankaalta esteettömästi. Uskaliainta Dancer In The Darkissa on rikosjuttu, johon Selma sekoitetaan, ja josta hän ei pyhdassydämisenä osaa irrottautua. Se on hyvin karua tavaraa Selman sulokkaan haaveilun rinnalle. Viime vaiheessa von Trier kasvattaa melodraamasta tragedian, elokuva eheytyy ja menneet kömpelyydet unohtuvat. Björk laulaa elokuvassa puoli tusinaa uutta laulua, joiden siivin kerronta lähtee suorastaan lentoon. Dancer In The Darkia on mahdoton ajatella ilman häntä, niin selvästi se ottaa mallia hänestä, hänen persoonastaan, tyylistään ja olemuksestaan, hänen tavastaan liikkua ja hänen intiimistä kosketuksestaan. Kuvatekstit: Björk näyttelee tosissaan Selman roolissa, sillä hänellä ei ole näyttelijän tekniikkaa.