Hämeen Sanomat 09.04.1998 teksti ??? "Björk ja Beastie Boys Ruisrockin vetonauloiksi" Turun Ruisrockin ensi kesän vetonaulat ovat Björk ja Beastie Boys. Kaksipäiväinen Ruisrock järjestetään tällä kertaa 27.-28. kesäkuuta. Kotimaan kärkiartisteissa Ruisrockissa musisoivat ainakin Don Huonot, Ismo Alanko Säätiöineen, Rasmus ja YUP. Ruisrockin pääjärjestäjä Rainer Koski kertoi keskiviikkona, että lisää kekkereiden esiintyjiä selvinnee toukokuun alkuun mennessä.Viime kesänä Ruisrockin yleisömäärä oli 30 000. Vaatimaton megatähti Ruisrockin ensi kesän yleisömagneetiksi on saatu Islannin lahja popmaailmalle, omintakeista musiikkia tekevä Björk. Islannissa jo 11-vuotiaana kuuluisuuteen nousseesta Björkistä tuli 90-luvun alussa kansainvälinen supertähti. Björk on kuitenkin väittänyt, että poptähteys on hänen elämässään vain välivaihe. - Olen maailmalla vain visiitillä, vaikka se saattaa venyä pitkäksikin. Jonain päivänä minä ja poikani palaamme vielä Islantiin pysyvästi, laulaja on vakuuttanut. 1980-luvulla Björk saavutti kriitikoiden suosion ja kulttimaineen islantilaisen Sugarcubes-yhtyeen solistina. Varsinainen läpimurto tapahtui kuitenkin vuonna 1992 ilmestyneen sooloalbumin Debut'n myötä. Levyä myytiin 2,5 miljoonaa kappaletta. Albumit Post ja Homogenic nekin herättäneet sekä ihastusta että kummastusta. - Elämäni ei ole muuttunut suosion myötä paljoakaan. Jos haluasin kerätä medialta huomiota, kulkisin elokuvien ensi-illoissa henkivartijat mukanani. - Islanti on niin pieni maa, ettei siellä kaivata suuria tähtiä. Lisäksi kaikki tuntevat toisensa. Käydessäni siellä taksikuskit pistävät minut heti maan pinnalle: "Et kuulemma ole soittanut isoäidillesi aikoihin. Miksi?", Reykjavikissa varttunut neito kihertää. Björkiä on kiitelty popmusiikin eri tyylien ennakkoluulottomasta yhdistelemisestä. Itse hän sanoo, että teksti on aina tärkeämpi. - Islannissa popmusiikki tarkoittaa samaa kuin sanoitukset, ja musiikki on vain taustaääntä. Saagat ja kirjallisuus ovat islantilaisille lähes pakkomielle, artisti vakuuttaa. Björk on yhdistellyt musiikissaan mm. hip hopia, jazzia ja ambientia omintakeisesti 1990-luvun malliin.