Film-O-Holic  31.08.2000

Teksti Manu Haapalainen


"Espoo Ciné"


Uusia muotoja Espoossa


   Tämänvuotisesta Espoo Cinésta jäi melkoisen hyvä mieli. Ennen muuta 
   uudenlaisiin esteettisiin hahmotuksiin törmääminen ilahdutti.


   Tanssii pimeän kanssa

Festivaalin avasi syksyn odotetuimpiin ensi-iltoihin lukeutuva Lars von 
Trier -uutuus Dancer In the Dark. Filmi on tanskalaisen selkeä irtiotto 
muodikkaaksi käyneestä dogmastaan. Dancer In the Dark on 
melodramaattinen musikaali, jonka laulut ovat kaikki pääosaa esittävän 
islantilaisen megatähden Björkin käsialaa.

Dancer In the Darkin tekoon liittyi monia useaan otteeseen raportoituja 
ongelmia. Lopputulos on kuitenkin ollut kaikkien uhrauksien arvoinen. On 
helppo nähdä, ettei von Trier ole päästänyt Björkiä helpolla. Tämän 
sokeutuvassa tshekki-emigrantti-yksinhuoltaja Selmassa ei ole montaa 
yhtymäkohtaa siihen mystiseen peikkonaiseen, jona Björkiä on pidetty. 
Selma on kyllä äärimmäisen voimakastahtoinen, mutta myös arkinen, 
haavoittuva, pieni ihminen. 

Tähtikuvan ja roolihahmon välille jännittyvä ristiriita on tässä 
tapauksessa omiaan tehostamaan elokuvan lähes kestämättömäksi kasvavaa 
paatosta. Von Trierin tuotannossa teos rinnastuu lähinnä Breaking the 
Wavesiin. Tarina hengittää liki jokaisessa kohtauksessaan Selman 
pyhimysmäisen hahmon kautta. Katsomossa itketään taas suureen ääneen. 
Von Trierillä on hurja kyky ja häpeämätön halu tulla katsojaa niin liki, 
että sattuu. 

En silti ole ensikatsomalta valmis nostamaan Dancer In the Darkia aivan 
ohjaajansa ehjimpien töiden (Valtakunta, Breaking the Waves, Idiootit) 
rinnalle. Liki kaksi- ja puolituntinen elokuva käynnistyy kovin 
hitaasti, ja noin puolen tunnin kolmen vartin paikkeilla puseroon ehti 
jo, ennen kuin tarina toden teolla lähti käyntiin, hiipiä lievä 
pettymyskin. Perinteisten musikaalien ystävillä voi olla totuttelemista 
elokuvan omapäiseen visuaaliseen ilmeeseen - kamera heiluu Larsin 
aiemmista töistä tuttuun malliin, eikä musiikkijaksoissa ole pyritty 
kulta-aikojen Hollywood-kimalteeseen. Paljon puhuttua 120 kameran 
käyttöä ei juuri huomaa. Viehättävintä musiikkinumeroissa on niiden 
oivaltava sitominen arjen ääniin ja rytmeihin.


[--]